perjantai 16. joulukuuta 2011

ROMAANEJA 2010-2011


   Näyttely purettu 10.1.12













Joulun pyhinä on mukava käpertyä sohvan nurkkaan hyvän kirjan kanssa. Olemme koonneet näyttelyyn vuosina 2010 ja 2011 ilmestyneitä romaaneja. Tästä voit löytää mielenkiintoisen kirjan, joka syystä tai toisesta on voinut jäädä lukematta.

torstai 8. joulukuuta 2011

Matti Yrjänä Joensuu 1948 - 2011

 
Rikoskirjailija Matti Yrjänä Joensuu on kuollut 63-vuotiaana 4.12.2011.
Hän kuoli kotonaan sairauskohtaukseen.  Joensuun esikoisteos oli vuonna 1976 julkaistu
Väkivallan virkamies. Hänen viimeiseksi teoksekseen jäi vuonna 2010 ilmestynyt Harjunpää ja rautahuone. Matti Yrjänä Joensuu oli kaikkien aikojen paras suomalainen rikoskirjailija.  Koko hänen Harjunpää -sarjansa on ensimmäisestä viimeiseen loistavaa kirjallisuutta.  Joensuun kirjoista on otettu lukuisia uusintapainoksia ja kirjat ovat lukijoiden kestosuosikkeja kirjastoissa.  Useita Joensuun romaaneista on dramatisoitu elokuviksi, TV-sarjoiksi, kuunnelmiksi ja näytelmiksi.
Tervetuloa tutustumaan näyttelyyn ja lainaamaan hienoja dekkareita.
Lisätietoa:

- DekkariNetti - Matti Yrjänä Joensuu.
- Sanojen aika - Matti Yrjänä Joensuu.
- Matti Yrjänä Joensuun muistokirjoitus -  Helsingin Sanomat.

-
Wikipedia - Matti Yrjänä Joensuu.

Teokset:
Väkivallan virkamies. 1976.
Possu ja paavin panttivangit. 1977.

Harjunpää-sarja:
Harjunpää ja pyromaani. 1978.
Harjunpää ja kapteeni Karhu. 1981.
Harjunpää ja ahdistelija. 1982.
Harjunpää ja poliisin poika. 1983.
Harjunpää ja heimolaiset. 1984.
Harjunpää ja rakkauden  lait. 1985.
Harjunpää ja kiusantekijät. 1986.
Harjunpää ja rakkauden nälkä .1993.
Harjunpää ja pahan pappi. 2003.
Harjunpää ja rautahuone. 2010.




torstai 1. joulukuuta 2011

TALVISOTA 30.11.1939 - 13.03.1940

Näyttely purettu 3.1.2012

   
Talvisota käytiin 30. marraskuuta 1939 - 13. maaliskuuta 1940 Suomen ja Neuvostoliiton välillä.
Sota alkoi ilman sodanjulistusta Neuvostoliiton hyökkäyksellä ja päättyi 105 päivää myöhemmin Moskovan rauhansopimukseen.

Lisätietoa:

keskiviikko 23. marraskuuta 2011

EROOTTISIA MYYTTEJÄ, TARINOITA, LEGENDOJA...

Näyttely purettu 18.1.12


"Rakkaani valittuni! 
 Sinä olet suljettu puutarha,
 lukittu tarha, sinetöity lähde,
 paratiisi, jonka purojen äärellä
 kasvaa granaattiomenoita..."

maanantai 21. marraskuuta 2011

PILKISTÄ PATAAN JA KOUKUSTA KATTILAAN - TALVIONGINTA JA PILKKIMINEN


Pilkkiminen on kalastusmuoto,  jossa kaloja ongitaan talvella järven tai meren jäähän kairalla poratun reiän kautta. Pilkkiä voi myös kesällä, esim. veneestä tai laiturilta.
Kesällä kalastusta voidaan harrastaa pilkkiongintavälineillä veneestä. Pilkkiminen kuten ongintakin ovat jokamiehenoikeuteen  rinnastettavia yleiskalastusoikeuksia, joiden harjoittamiseen kalastuslaissa säädetyllä tavalla ei tarvitse lupaa (poiketen esimerkiksi virvelöinnistä ja verkkokalastuksesta). Suomessa kalastuslaki määrittelee pilkkimisen olevan kalastusta siimaan kiinnitetyllä pystysuunnassa liikuteltavalla pilkillä, siimaa kädessä pitäen tai lyhyehköä heittokalastukseen soveltumatonta vapaa käyttäen.
Lue lisää:
Wikipedia - Pilkkiminen

maanantai 14. marraskuuta 2011

AARTEITA VARASTON KÄTKÖISTÄ



Olemme "penkoneet" varastojemme kätköistä vanhaa kaunokirjallisuutta ja tuoneet ne näytteille lainausosaston asiakastiskin läheisyyteen.
Rakkautta ja romantiikkaa, jännitystä ja tietenkin myös seikkailua löytyy valikoimasta. Kannattaa tulla tutkimaan ja fiilistelemään,  ko. hyllystä saattaa löytyä juuri se kirja jonka olet lukenut vuosia vuosia sitten ja joka on jättänyt mieleesi lähtemättömän vaikutuksen.
Kirjat ovat lainattavia.




torstai 10. marraskuuta 2011

KENNEDYT - VIATTOMUUDEN LOPPU

                                            
Näyttely purettu 31.11.2011

Kennedy-suku
(joskus myös Kennedyn klaani) on yksi Yhdysvaltain merkittävimmistä suvuista. Klaanin katsotaan lähteneen Joseph P. Kennedystä ja hänen vaimostaan Rose Kennedystä.
Sukuun on kuulunut useita merkittäviä poliitikkoja, joista huomattavin on ollut presidentti John F. Kennedy. Useita suvun jäseniä on murhattu tai saanut surmansa onnettomuuksissa, mikä on antanut joillekuille aihetta puhua Kennedyn kirouksesta.

Lisätietoa:
- Wikipedia - Kennedyt.
- Wikipedia - John F. Kennedy.
- Robert F. Kennedy
- John F. Kennedyn salamurha

- Yle Teemalauantai - Kennedyt 29.10.11